Béla Bartókin ooppera Siniparran linna (sov. Eberhard Kloke) konserttiesityksenä Porin Promenadisalissa 21.4.2022. Pori Sinfonietta; Tibor Bogányi, kapellimestari; Tuija Hakkila, mezzosopraano; Hannu Niemelä, baritoni.
Tarina
ritari Siniparrasta lukeutuu vanhaan kansanperinteeseen – satu ja kauhukertomus
– ja se on ilmiselvästi sukua esimerkiksi Tuhannen ja yhden yön tarinoille (prinsessa
Scherazade kertoo yö yön jälkeen tarinoita julmalle sulttaanille, joka lopulta
rakastuu prinsessaan) ja Turandotille (peloton prinssi Calaf saa lopulta
prinsessa Turandotin jäätyneen sydämen sulamaan).
Siniparrassa
loppu on kuitenkin toinen – Siniparta joutuu paljastamaan kaikki lukittujen
ovien taakse kätketyt salaisuutensa uudelle morsiamelleen Judithille, mutta loppuratkaisu
ei lupaa parille onnea eikä rakkautta.
Siniparta on
musiikiltaan rehevämpää, suorastaan romanttisempaa Bartókia kuin monikaan muu
hänen keskeisistä teoksistaan. Romantiikan rinnalla nostaa päätään enemmän
impressioinismi kuin uusklassismi, etualalla ovat verevästi soivat,
terssisukuiset harmoniat ja pehmeät melodiat.
Ooppera on
pienimuotoinen mestariteos, jota esitetään nykyään lähes tavanomaisesti
konserttiversiona. Kuitenkin se tarjoaisi etenkin lavastajalle ja muulle toteutuksen
visuaalisesta ilmeestä vastaavalle taiteilijalleI huikeat mahdollisuudet,
riippuen toki esityspaikan teknisistä mahdollisuuksista.
Porissa Siniparran
linna nähtiin konserttiesityksenä, ja teoksen vaatimusten mukaisesti orkesteria
oli kasvatettu lähes sinfoniakokoonpanoon; sovitus oli saksalaisen Eberhard
Kloken (s. 1948) käsialaa.
Kapellimestari
Tibor Bogányi oli kuin olikin saanut tilapäiskokoonpanon mainioon kuntoon niin
soinnin ja fraseerauksen kuin dynamiikankin osalta. Esimerkiksi unkarilaisen
musiikin tavanomaiset jambirytmit napsahtivat oikein iskevästi kohdalleen.
Esitykseen
oli hankittu vallan erinomaiset solistit. Hannu Niemelä Sinipartana teki vuorenvarmaa
jälkeä, ja sai tulkintaansa juuri sen määrän herkkyyttä, joka nimiroolin moniselitteiseen
hahmoon kuuluukin.
Tuija
Knihtilä on huikean hieno dramaattinen mezzosopraano, joka elää paraikaa
parhaita vuosiaan. Judithin rooli oli hyvin koskettava.
Seuraavaksi
tarvittaisiin Siniparran täydellinen näyttötoteutus. Yksinäytöksisenä teoksena
se kaipaisi rinnalleen toisen vastaavan. Miten olisi vaikka jotain Poulencilta
tai kenties modernista suomalaisesta musiikista?
MATTI
LEHTONEN
