Johann Sebastian Bachin Das musikalische Opfer Turun tuomiokirkossa 21.3.2023. Kuninkaantien muusikot.
Kun Johann
Sebastian Bach (1685-1750) sävelsi viimeisinä vuosinaan ihmeelliset polyfoniset
tutkielmansa Die Kunst der Fuge ja Das musikalische Opfer, hän oli varmaankin
jo ymmärtänyt olevansa auringonlaskun ratsastaja, tuon perinteen viimeinen
edustaja – sellaisena kuin se ankarimmillaan tunnetaan.
Polyfonia ei
eri muodoissaan tietenkään mihinkään kadonnut, ja barokkipolyfonikotkin jatkoivat
vielä työtä, Händel yhtenä huomattavimmista, mutta suunta ja taho, johon Bachin
pyrkimykset johtivat, tuli siltä erää tyhjentävästi ja lopullisesti luodatuksi.
Ooppera ja
sen edellyttämä, tykkänään toisenlainen musiikillinen ilmaisu, homofonia valtasi
paitsi oopperatalot, myös soitinmusiikin markkinat konserttiohjelmineen.
Rehevä
Kuninkaallinen teema
Kuninkaantien
muusikoiden 15-vuotisjuhlavuosi ei ole jäänyt musiikin ystäviltä huomaamatta. Talvella
kuulutiin korona-epidemian jälkeensä jättämissä tunnelmissa italialaisen Giuseppe
Corsi da Celanon ns. Ruttomotetit, ja maaliskuun lopulla, Euroopan vanhan
musiikin päivänä vuorossa oli Bachin kuuluisa mutta kuitenkin sangen harvoin
esitetty Das musikalische Opfer.
Bach sai fuugateeman
teokseensa silloiselta Preussin kuninkaalta Fredrik II:lta, joka on jäänyt
historian lehdille lisänimellä Suuri. Kuningas oli itse lisänimensä mukaisesti
suuri musiikin ystävä ja huomattavan taitava huilisti itsekin. Hän oli myös vilpitön
Bachin, nimenomaan tämän polyfonisen osaamisen ihailija.
’Kuninkaallisena
teemana’ tunnettu fuugateema on lopultakin varsin runsas, suorastaan rehevä
verrattuna vaikkapa Kunst der Fugen äärimmäisen niukkaan ideaan. Thema regium
sisältää kokonaisen pienen maailman: kolmisoinnun, pari isoa intervallihyppyä
ja kromaattisen asteikonpätkän – suorastaan yltäkylläisesti tarttumakohtia
Bachin kaltaiselle polyfonikolle!
Ja niihin Bach
on tarttunut mestaruutensa kaikella voimalla. Das musikalische Opfer on
valtaisa tutkielma yhdestä teemasta, ja Kuninkaantien muusikot esitti sen
kantaesityksen ideaa tavoittelevalla kokoonpanolla, viulu, alttoviulu, sello,
huilu ja cembalo.
Osaajat
asialla
Kuten aina
ennenkin, Kuninkaantien muusikot toteutti ensiluokkaisen, suurenmoisen
esityksen. Barokkityylinen musiikin artikulointi oli yhtä kontrolloitua kuin
lennokastakin, satsi läpikuultavaa, polyfonia rikasta ja stemmojen
vuorovaikutus intensiivistä.
Suurimman
huomion keskipisteessä olivat ykkösviulisti Anthony Marini ja traverson
soittaja Ilkka Eronen, molemmat erityisiä Bach-tyylin osaajia. Asian ytimessä
olivat myös viulisti Katriina Rainio ja sellisti Tatu Ahola.
Kuitenkin Ilpo
Laspaksen cembalosuoritus Opferin lopun suuressa, kuusiäänisessä fuugassa kokosi
parhaiten kaiken yhteen: polyfonia on valtaviin arkkitehtonisiin rakennelmiin kohoava
tapa tehdä musiikkia, ja sen saaminen kaikessa rikkaudessaan esiin vaatii
loistavan soittajan.
MATTI
LEHTONEN
