Richard Wagnerin ooppera Götterdämmerung Eurajoen kirkossa 12.8.2022.
Mahdetaanko
Eurajoella (ja koko Suomessa) oivaltaa, millaiseen saavutukseen tuossa pienessä,
alle 10 000 asukkaan länsisuomalaisessa kunnassa on ylletty, kun Richard
Wagnerin oopperatetralogia Nibelungin sormus sai viime perjantaina huipennuksensa
Jumalten tuhossa? Teos esitettiin siis kokonaisuudessaan, lyhentämättömänä
urkujen säestyksellä.
Vuonna 2014
perustetussa Eurajoki Bel Cantossa kuunneltiin alkuvuosina samankaltaisia,
korkeatasoisia laulumusiikkikonsertteja kuin millä hyvänsä suomalaisella
festivaalilla. Vuonna 2020 asiat kääntyivät toiseen uomaan, kun tarjolle
otettiinkin Wagnerin Parsifal-ooppera, urkujen säestyksellä, hieman
lyhennettynä.
Sen jälkeen
ruokahalu on vain kerta kerralta kasvanut, kunnes nyt kaatui saalista suurin.
Komeasti kaatuikin.
Urkurilla
soitettavaa ja sovitettavaa
Hanke ei
olisi ollut edes teoriassa toteuttamiskelpoinen ilman tehtävään sydänjuuriaan
myöten sitoutunutta urkuria. Ilpo Laspaksen urakka koko tetralogian sovittamisessa
uruille on ollut huikea uroteko, jonka haastavuus kohosi vielä pilviin kokonaisuuden
päätöksessä. Ja vielä tuon musiikin soittaminen esityksessä: Jumalten
tuhossakin on neljä tuntia nettosoitettavaa!
Jumalten
tuhon partituuri on niin värikylläinen ja hienosyinen, että pienten urkujen
rajatut tekniset mahdollisuudet oli saatava täysimääräisesti hyödynnetyiksi. Kustaa Aadolfin
kirkossa ei ole minkäänlaista automatiikkaa tietokoneesta puhumattakaan, joka
mahdollistaisi urkurille rekisteröintien salamannopeat vaihdokset soittamisen
lomassa.
Siksipä
Laspaksella oli tällä kertaa käytössään peräti kaksi avustajaa hoitelemassa
äänikertavalintoja. Ja kylläpä värikkyyttä riittikin! Aivan muutamassa kohdassa
äänikertayhdistelmä tuotti hivenen oudon soivan lopputuleman, kun soinnusta
kuului päällimmäisenä jokin muu sävel kuin orkesterista kuuluisi. Kyseessä ei
ole väärä ääni, vain satsin sisäinen balanssiasia.
Nuorena on
vitsa väännettävä
Eurajoki Bel
Canto on Sormus-tetralogiassa tarjonnut erinomaisen katsauksen maamme nuoren
polven laulajistoon, monin osin sen terävimpään kärkeen. Wagner ei ole mitään
aloittelijoiden ohjelmistoa, siitä pitävät huolen musiikin tekniset ja taiteelliset
haasteet.
Kuitenkin
maassamme yleisesti vallitseva näkemys Wagnerin laulettavuudesta saattaisi
kaivata tarkastamista. Historian ehkä suurin Brünnhilde, Birgit Nilsson (1918-2005)
debytoi roolissa 31-vuotiaana, ja Isolden hän oli laulanut vuoteen 1976
mennessä jo 200 kertaa – eiväthän tuollaiset lukemat ole mahdollisia, ellei
rooleihin paneutumista ole aloitettu jo nuoruuden voimissa.
Jos laulajan
äänelliset mahdollisuudet viittaavat dramaattisen ohjelmiston suuntaan,
tutustuminen ohjelmistoon on aloitettava ajoissa, ei keski-iässä.
Nuorten
laulajien komea kavalkadi
Eurajoella
kaikkiin rooleihin on löydetty tehtävän vaatimukset täysimääräisesti täyttävä
laulaja. Jumalten tuhon päärooliksi lienee todettava Brünnhilde, jonka
miehittämisessä oli eletty jännittäviä hetkiä: samaa henkilöä Sormuksen
aiemmissa osissa esittänyt Hannakaisa Nyrönen oli sairastunut, ja hänen
sijaisekseen saatu vain viikon varoitusajalla Kaisa Kraft.
Kraftin ääni
ei ole aivan yhtä suuri ja täyteläinen kuin Nyrösen, mutta sen suuri vahvuus on
korkean rekisterin helppous, varmuus ja huikaiseva soinnillinen kvaliteetti. Kraft
suoriutui mammuttiroolista kiittävin arvoisanoin; etenkin oopperan lopun suuri
monologi oli kaunis ja koskettava. Tekstin täsmällisyys ja selkeys oli vielä
viimeistelyä vailla, mikä olikin odotettavissa näissä olosuhteissa.
Jumalten
toiseksi suuri rooli on kirjoitettu bassolle, Hagen, jonka tapahtuman
taiteellinen johtaja Mika Kares lauloi musertavalla voimalla ja
auktoriteetilla. Kareksen laulusuorituksen rytminen eksaktius oli omaa
luokkaansa, mikä yhdistettynä tulkinnan varmuuteen - hän osasi tehtävänsä ulkoa
– ynnä äänen jylisevään mahtiin toi esitykseen tuulahduksen suuren maailman
lavoilta.
Pienissäkin
rooleissa osaava laulaja
Tenori Jyrki
Anttila jatkoi Siegfriedinä siitä mihin roolin nimikko-oopperassa jäi. Jumalten
tuhon Siegfried ei ole niin suuri tehtävä kuin tuo edeltävä, ja Anttila lunasti
siinä annetut lupaukset. Sisarukset Gutrune ja Gunther olivat Silja Aallon ja Samuli
Takkulan kontolla, ja kumpikin lauloi osansa tavalla, joka lupaa kummallekin
valoisaa tulevaisuutta – vaikkapa juuri näissä rooleissa.
Niklas
Spångberg on sitten viime kuuleman siirtynyt bassofakista pykälän korkeampaan.
Hänen suorituksensa Alberichin pikkuroolissa oli yhdistelmä älykästä tulkintaa
ja sonorista ääntä. Bassobaritonin korkeat sävelet kaipaavat vielä teknistä
varmuutta. Waltrauten osuus on pieni mutta dramaattinen, ja Tuija Knihtilä
lauloi sen voimalla, joka täristeli kirkon puuholveja.
Kolmen
nornan ja kolmen reinintyttären roolit kuulostivat hallituilta, kiitos Anna
Danikin, Tuija Knihtilän, Silja Aallon, Suvi Väyrysen ja Annika Leinon.
Urkujen sointimaailmaa
oli täydennetty käyrätorvella, kellopelillä ja harpulla musikkoina Erno Toikka,
Tarmo Peltokoski ja Hilda Kunnola. Mieskuoro-osuudesta vastasi tilaisuutta
varten koottu lauluryhmä Valhallan Veljet.
Nuori Tarmo
Peltokoski saa musiikin kipparoinnista komean sulan hattuunsa ja luullakseni jotain
vielä arvokkaampaa – kokemusta suurteoksen johtamisessa.
MATTI
LEHTONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti