Siniparran linnan kauheat ja koskettavat salaisuudet

 Béla Bartókin ooppera Siniparran linna (sov. Eberhard Kloke) konserttiesityksenä Porin Promenadisalissa 21.4.2022. Pori Sinfonietta; Tibor Bogányi, kapellimestari; Tuija Hakkila, mezzosopraano; Hannu Niemelä, baritoni.

Tarina ritari Siniparrasta lukeutuu vanhaan kansanperinteeseen – satu ja kauhukertomus – ja se on ilmiselvästi sukua esimerkiksi Tuhannen ja yhden yön tarinoille (prinsessa Scherazade kertoo yö yön jälkeen tarinoita julmalle sulttaanille, joka lopulta rakastuu prinsessaan) ja Turandotille (peloton prinssi Calaf saa lopulta prinsessa Turandotin jäätyneen sydämen sulamaan).

Siniparrassa loppu on kuitenkin toinen – Siniparta joutuu paljastamaan kaikki lukittujen ovien taakse kätketyt salaisuutensa uudelle morsiamelleen Judithille, mutta loppuratkaisu ei lupaa parille onnea eikä rakkautta.

Siniparta on musiikiltaan rehevämpää, suorastaan romanttisempaa Bartókia kuin monikaan muu hänen keskeisistä teoksistaan. Romantiikan rinnalla nostaa päätään enemmän impressioinismi kuin uusklassismi, etualalla ovat verevästi soivat, terssisukuiset harmoniat ja pehmeät melodiat.

Ooppera on pienimuotoinen mestariteos, jota esitetään nykyään lähes tavanomaisesti konserttiversiona. Kuitenkin se tarjoaisi etenkin lavastajalle ja muulle toteutuksen visuaalisesta ilmeestä vastaavalle taiteilijalleI huikeat mahdollisuudet, riippuen toki esityspaikan teknisistä mahdollisuuksista.

Porissa Siniparran linna nähtiin konserttiesityksenä, ja teoksen vaatimusten mukaisesti orkesteria oli kasvatettu lähes sinfoniakokoonpanoon; sovitus oli saksalaisen Eberhard Kloken (s. 1948) käsialaa.

Kapellimestari Tibor Bogányi oli kuin olikin saanut tilapäiskokoonpanon mainioon kuntoon niin soinnin ja fraseerauksen kuin dynamiikankin osalta. Esimerkiksi unkarilaisen musiikin tavanomaiset jambirytmit napsahtivat oikein iskevästi kohdalleen.  

Esitykseen oli hankittu vallan erinomaiset solistit. Hannu Niemelä Sinipartana teki vuorenvarmaa jälkeä, ja sai tulkintaansa juuri sen määrän herkkyyttä, joka nimiroolin moniselitteiseen hahmoon kuuluukin.

Tuija Knihtilä on huikean hieno dramaattinen mezzosopraano, joka elää paraikaa parhaita vuosiaan. Judithin rooli oli hyvin koskettava.

Seuraavaksi tarvittaisiin Siniparran täydellinen näyttötoteutus. Yksinäytöksisenä teoksena se kaipaisi rinnalleen toisen vastaavan. Miten olisi vaikka jotain Poulencilta tai kenties modernista suomalaisesta musiikista?

 

                                                                                       MATTI LEHTONEN