Käyttömusiikin tuntumassa, kohdin kauempanakin

Jukka-Pekka Lehdon sävellyskonsertti Porin Promenadisalissa 24.4.2022. Porin työväen soittokunta (PTS); Porin Mies-Laulu; Tommi Tuominen, kapellimestari; Carolina Azzola, huilu; Magdalena Büchert, huilu.

Kirjoitan mieluummin käyttömusiikkia kuin kertakäyttömusiikkia. Näin totesi minulle taannoin säveltäjä Harri Wessman – ja onhan ajatuksessa vinha perä. Tuo toteamus liittyy Jukka-Pekka Lehdon sävellyskonserttiin siinä, että myös huomattava osa nytkin kuulluista kappaleista edustaa minusta käyttömusiikkia.

Käyttömusiikilla tarkoitetaan musiikkia, joka on kirjoitettu tiettyä tarkoitusta varten (jokin juhla, merkkipäivä, muistotilaisuus, julkinen tapahtuma jne.) ja se on yleensä sävelletty tietyn esityskokoonpanon tekniset ja musiikilliset valmiudet huomioon ottaen.

Toki tiedän Lehdon säveltäneen onnistuneesti paljon muunkinlaista musiikkia; ammattimiehellä on taito palvella musiikillaan erilaisia tarkoitusperiä.

Konsertti alkoi Puiden tanssiaisilla (2006), hauskalla tyylitelmällä antiikin tansseista, joiden sävelkielen voisi hyvin kuvitella soveltuvan vaikkapa elokuvamusiikiksi. Soolosellolle ja puhaltimille kirjoitettu Miss? (2010) toi harmonioissaan mieleen Aulis Sallisen, miksei myös Lasse Mårtensonin. Soolon esitti Pori Sinfoniettan soolosellisti Magdalena Büchert.

Kolmessa kotoisessa laulussa (2017) ääneen pääsi Guido Ausmaan valmentama Porin Mies-Laulu. Mieskuoron laulaja-aines vaikuttaa nuorekkaalta - mieskuorojahan vaivaa nykyään usein ukkoutuminen eli laulajiston ikääntyminen kultaisille vuosille asti – ja äänipotentiaaliltaan ponnekkaalta ykköstenoria myöten. Sen sijaan stemmojen sisäisen soinnin homogeenisuuden saralla porukalla on vielä työsarkaa.

Etäimmälle käyttömusiikista sijoittuu konsertin väliajan jälkeen kuultu kappale Bosquet mysterieux (2014) - sangen tyylikäs impressionistissävyinen tutkielma, jossa puhallinorkesterin kukin soitinryhmä saa sopivasti tarvitsemansa tilan.

Samoilla maastoilla liikuttiin illan seuraavassa numerossa Arquata (2005), joka kuulusti kylläkin enemmän uusklassiselta kuin impressionistiselta. Nimensä mukaisesti lintujen maailmaan viittaava musiikki vertautuu vääjäämättä Einojuhani Rautavaaran teokseen Cantus arcticus, kuten  Lehto käsiohjelmakommentissaan vihjaakin. Huilusolisti Carolina Azzola sai soolostemman siivilleen.

Sarja 3 (2008) päätti konsertin. Ykkösosa on kelpo sotilasmarssi hiukan Shostakovitshin tai Prokofjevin hengessä, ironisin äänenpainon. Kakkonen loi sille elegisen kontrastin, suorastaan iskelmämäisen, ja finaali toi synkooppeineen ja vaihtuvine tahtilajeineen mieleen tutun osan I’d like to be in America Bernsteinin musikaalista West Side Story.

Kun asialla ovat harrastajasoittajat ja -laulajat, lopputuloksessa täytyy kohdin tyytyä hiukan likiarvoihin, mutta niin PTS kuin Mies-Laulukin täyttivät tonttinsa varsin kelvollisesti. Tommi Tuominen johti konsertin jämpisti ja varmaotteisesti.

 

                                                                                       MATTI LEHTONEN

Tyylikästä taidetta perinteen ja uutukaisen rajalla

 Lauri Mäntysaaren Vigilian uudistetun kokonaisversion kantaesitys Turussa, Martin kirkossa 18.4.2022. Key Ensemble, joht. Teemu Honkanen.

Harvalla suomalaiseen luterilaiseen tai uskonnottomien tahi muuta uskontoa tunnustavien kansalaisten valtaväestöön lukeutuvalla henkilöllä on juuri minkäänlaista tuntumaa ortodoksiseen kirkkomusiikkiin, sen muotoihin ja perinteisiin. Oma kontaktinikin on syntynyt pääasiassa muutaman teoksen sekä muutamien konserttien ja levytysten pohjalta.

Lauri Mäntysaaren kuorosävellys Vigilia kaksinkertaistaa suomalaisten vigilioiden lukumäärän; edellisen on tunnetusti Einojuhani Rautavaaran kynästä. Mäntysaaren sävelkielen voisin tässä teoksessa sanoa sijoittuvan lähemmäs tonaalisuutta kuin mitään kokeellista tai jälkisarjallisuuteen viittaavaa sävellystapaa.

Mäntysaari onnistuu virittämään musiikkinsa perinteen ja uuden, omintakeisen ilmaisunsa välille. Olennaista on siirtymän kirjoittaminen – säveltäjä ei juurikaan asettele asioita vastakkain, törmäyskurssille, vaan nivoo ne eri tavoin toisiinsa, ja esimerkiksi harmonian tihenemisestä kolmisoinnusta lähes klusteriin syntyy orgaaninen prosessi.

Siltä osin, kuin ortodoksista kirkkomusiikkia tunnen, homogeenisen sointusatsin, siis ihan tavanmukaisten tonaalisuuden puitteissa liikkuvien sointujen yhdisteleminen vaikuttaa tapahtuvan hieman erilaisin säännöin kuin länsimaisessa koraalissa; viittaan ennen kaikkea rinnakkaisintervallien käyttöön.

Suuren skaalan polyfonia puolestaan ei ole aivan tavanomaista ortodoksisessa musiikissa. Niinpä Mäntysaarikin käyttää sitä hyvin pienessä mittakaavassa ja tarkoin annosteltuna tehokeinona – ei siis mitään fuugia, kaanoneita tai sen sellaisia. Eniten tilaa polyfonia saa Vigilian jälkipuoliskon osassa Jumalansynnyttäjän kiitosvirsi, joka tältä osin huipentaa koko teoksen.

Musiikin kompleksisuus ylimalkaan lisääntyy teoksen loppua kohti. Harmonia tiivistyy loppupuolen Suuressa ylistysveisussa, ja teoksen päättävässä Loppusiunauksessa rytmiikkakin on riemukkaan kirjavaa.

Vigilia on ennen kaikkea kuoroteos, mutta solisteillakin on suurta sanottavaa – etenkin tenorisolisti toimii monin kohdin eräänlaisessa esilaulajan roolissa. Säveltäjä käyttää kuoroilmaisua paletin leveydeltä, esimerkiksi puhekuorolla on iso asema. Huomion arvoista on myös mikrointervallien hienovarainen hyödyntäminen.

Teos asettaa etenkin kuoron bassoille aimo haasteen: jotta erinäiset soinnut kuulostaisivat erityisen meheviltä, vaaditaan resursseja kontraoktaavia myöten. Ihmisääni on kuitenkin merkillinen instrumentti: vaikka laulajan ääniala olisikin baritoni, kurkussa voi hyvinkin olla rahkeet niin matalien sävelten tuottamiseen, että varsinaisella bassolaulajakin on hankaluuksia.

Key Ensemble sai kaiken kuulostamaan täyteläiseltä ja mehevältä. Tuttuun tapaan balanssi on mitä mainioin ja rytminen eksaktius parasta laatua. Teoksen levyttämistä ajatellen joitakin alukkeita pitäisi ehkä vielä hioa.

Paitsi säveltäjä Lauri Mäntysaarelle myös kuoronjohtaja Teemu Honkaselle tämä oli iso sulka hattuun. Maininnan ansaitsevat myös isoimpien soolo-osuuksien laulajat, tenori Teemu Mustonen ja sopraano Maikki Säikkä.

 

                                                                 MATTI LEHTONEN