Barokkipolyfonian lopullinen totuus

Johann Sebastian Bachin Das musikalische Opfer Turun tuomiokirkossa 21.3.2023. Kuninkaantien muusikot.

Kun Johann Sebastian Bach (1685-1750) sävelsi viimeisinä vuosinaan ihmeelliset polyfoniset tutkielmansa Die Kunst der Fuge ja Das musikalische Opfer, hän oli varmaankin jo ymmärtänyt olevansa auringonlaskun ratsastaja, tuon perinteen viimeinen edustaja – sellaisena kuin se ankarimmillaan tunnetaan.

Polyfonia ei eri muodoissaan tietenkään mihinkään kadonnut, ja barokkipolyfonikotkin jatkoivat vielä työtä, Händel yhtenä huomattavimmista, mutta suunta ja taho, johon Bachin pyrkimykset johtivat, tuli siltä erää tyhjentävästi ja lopullisesti luodatuksi.

Ooppera ja sen edellyttämä, tykkänään toisenlainen musiikillinen ilmaisu, homofonia valtasi paitsi oopperatalot, myös soitinmusiikin markkinat konserttiohjelmineen.

Rehevä Kuninkaallinen teema

Kuninkaantien muusikoiden 15-vuotisjuhlavuosi ei ole jäänyt musiikin ystäviltä huomaamatta. Talvella kuulutiin korona-epidemian jälkeensä jättämissä tunnelmissa italialaisen Giuseppe Corsi da Celanon ns. Ruttomotetit, ja maaliskuun lopulla, Euroopan vanhan musiikin päivänä vuorossa oli Bachin kuuluisa mutta kuitenkin sangen harvoin esitetty Das musikalische Opfer.

Bach sai fuugateeman teokseensa silloiselta Preussin kuninkaalta Fredrik II:lta, joka on jäänyt historian lehdille lisänimellä Suuri. Kuningas oli itse lisänimensä mukaisesti suuri musiikin ystävä ja huomattavan taitava huilisti itsekin. Hän oli myös vilpitön Bachin, nimenomaan tämän polyfonisen osaamisen ihailija.

’Kuninkaallisena teemana’ tunnettu fuugateema on lopultakin varsin runsas, suorastaan rehevä verrattuna vaikkapa Kunst der Fugen äärimmäisen niukkaan ideaan. Thema regium sisältää kokonaisen pienen maailman: kolmisoinnun, pari isoa intervallihyppyä ja kromaattisen asteikonpätkän – suorastaan yltäkylläisesti tarttumakohtia Bachin kaltaiselle polyfonikolle!

Ja niihin Bach on tarttunut mestaruutensa kaikella voimalla. Das musikalische Opfer on valtaisa tutkielma yhdestä teemasta, ja Kuninkaantien muusikot esitti sen kantaesityksen ideaa tavoittelevalla kokoonpanolla, viulu, alttoviulu, sello, huilu ja cembalo.

Osaajat asialla

Kuten aina ennenkin, Kuninkaantien muusikot toteutti ensiluokkaisen, suurenmoisen esityksen. Barokkityylinen musiikin artikulointi oli yhtä kontrolloitua kuin lennokastakin, satsi läpikuultavaa, polyfonia rikasta ja stemmojen vuorovaikutus intensiivistä.

Suurimman huomion keskipisteessä olivat ykkösviulisti Anthony Marini ja traverson soittaja Ilkka Eronen, molemmat erityisiä Bach-tyylin osaajia. Asian ytimessä olivat myös viulisti Katriina Rainio ja sellisti Tatu Ahola.

Kuitenkin Ilpo Laspaksen cembalosuoritus Opferin lopun suuressa, kuusiäänisessä fuugassa kokosi parhaiten kaiken yhteen: polyfonia on valtaviin arkkitehtonisiin rakennelmiin kohoava tapa tehdä musiikkia, ja sen saaminen kaikessa rikkaudessaan esiin vaatii loistavan soittajan.

MATTI LEHTONEN