Käyttömusiikin tuntumassa, kohdin kauempanakin

Jukka-Pekka Lehdon sävellyskonsertti Porin Promenadisalissa 24.4.2022. Porin työväen soittokunta (PTS); Porin Mies-Laulu; Tommi Tuominen, kapellimestari; Carolina Azzola, huilu; Magdalena Büchert, huilu.

Kirjoitan mieluummin käyttömusiikkia kuin kertakäyttömusiikkia. Näin totesi minulle taannoin säveltäjä Harri Wessman – ja onhan ajatuksessa vinha perä. Tuo toteamus liittyy Jukka-Pekka Lehdon sävellyskonserttiin siinä, että myös huomattava osa nytkin kuulluista kappaleista edustaa minusta käyttömusiikkia.

Käyttömusiikilla tarkoitetaan musiikkia, joka on kirjoitettu tiettyä tarkoitusta varten (jokin juhla, merkkipäivä, muistotilaisuus, julkinen tapahtuma jne.) ja se on yleensä sävelletty tietyn esityskokoonpanon tekniset ja musiikilliset valmiudet huomioon ottaen.

Toki tiedän Lehdon säveltäneen onnistuneesti paljon muunkinlaista musiikkia; ammattimiehellä on taito palvella musiikillaan erilaisia tarkoitusperiä.

Konsertti alkoi Puiden tanssiaisilla (2006), hauskalla tyylitelmällä antiikin tansseista, joiden sävelkielen voisi hyvin kuvitella soveltuvan vaikkapa elokuvamusiikiksi. Soolosellolle ja puhaltimille kirjoitettu Miss? (2010) toi harmonioissaan mieleen Aulis Sallisen, miksei myös Lasse Mårtensonin. Soolon esitti Pori Sinfoniettan soolosellisti Magdalena Büchert.

Kolmessa kotoisessa laulussa (2017) ääneen pääsi Guido Ausmaan valmentama Porin Mies-Laulu. Mieskuoron laulaja-aines vaikuttaa nuorekkaalta - mieskuorojahan vaivaa nykyään usein ukkoutuminen eli laulajiston ikääntyminen kultaisille vuosille asti – ja äänipotentiaaliltaan ponnekkaalta ykköstenoria myöten. Sen sijaan stemmojen sisäisen soinnin homogeenisuuden saralla porukalla on vielä työsarkaa.

Etäimmälle käyttömusiikista sijoittuu konsertin väliajan jälkeen kuultu kappale Bosquet mysterieux (2014) - sangen tyylikäs impressionistissävyinen tutkielma, jossa puhallinorkesterin kukin soitinryhmä saa sopivasti tarvitsemansa tilan.

Samoilla maastoilla liikuttiin illan seuraavassa numerossa Arquata (2005), joka kuulusti kylläkin enemmän uusklassiselta kuin impressionistiselta. Nimensä mukaisesti lintujen maailmaan viittaava musiikki vertautuu vääjäämättä Einojuhani Rautavaaran teokseen Cantus arcticus, kuten  Lehto käsiohjelmakommentissaan vihjaakin. Huilusolisti Carolina Azzola sai soolostemman siivilleen.

Sarja 3 (2008) päätti konsertin. Ykkösosa on kelpo sotilasmarssi hiukan Shostakovitshin tai Prokofjevin hengessä, ironisin äänenpainon. Kakkonen loi sille elegisen kontrastin, suorastaan iskelmämäisen, ja finaali toi synkooppeineen ja vaihtuvine tahtilajeineen mieleen tutun osan I’d like to be in America Bernsteinin musikaalista West Side Story.

Kun asialla ovat harrastajasoittajat ja -laulajat, lopputuloksessa täytyy kohdin tyytyä hiukan likiarvoihin, mutta niin PTS kuin Mies-Laulukin täyttivät tonttinsa varsin kelvollisesti. Tommi Tuominen johti konsertin jämpisti ja varmaotteisesti.

 

                                                                                       MATTI LEHTONEN