Musettella muuallekin kuin Kämpiin

Kuninkaantien muusikot ja Les Abbagliati Turun VPK:n talossa 17.10.2019. Soetkin Elbers, sopraano; Marieke van Ransbeeck, musette; Annelies Decock, konserttimestari. Helmont, Fiocco, Corrette, Maldere, Boismortier, Gossec.

Kun puhe kääntyy musiikin alalla flaamilaiseen barokkiin ja soittimeen nimeltä musette, aika harvan rinta pöyhistyy rottingille asiantuntemusta uhkuen. Itse asiassa ainakin itse jouduin kaivamaan muistini syvimpiä kerrostumia - ja samalla soveltamaan käytäntöön niitä ammoin opittuja tietoja, jotka ovat ohjenuorana tällaista musiikkia havainnoitaessa.

Musette lukeutuu niihin soittimiin, jotka ovat kutistuneet vain sanoiksi historiankirjojen sivuille. Sillä on seuranaan monta muuta instrumenttia, jousisoittimia ja puhaltimia, jotka tunnetaan lähinnä kuvista. Havainnollisuus on siis enemmän kuin tarpeen, joten Kuninkaantien muusikkojen ja Les Abbagliatin yhteinen konsertti torstaina Turussa vastasi moneenkin tilaukseen.

Sivistynyt säkkipilli

Musette on pienikokoinen säkkipilli, johon ilmanpaineen tuottaa soittajan kainalon alla pidettävä palje. Musetten soiviin ominaisuuksiin lukeutuu säkkipillin tavoin kaiken taustana soiva borduna-sävel, joka osaltaan rajoittaa soittimelle soveltuvia sävellajeja; rajoitus ei tosin ole kovin merkittävä, sillä esimerkiksi monet aikakauden puhaltimista ovat käyttökelpoisia vain valikoiduissa tonaliteeteissa.

Musetten ääni on hiukan arkisen kuuloinen, lähinnä kai vanhanaikaisen oboen kaltainen, mutta tietenkin sillä saadaan aikaan sävykästä ja jännittävää musiikkia, kuten Marieke van Ransbeeck osoitti Michel Correnten (1707-95) konsertossa.

Myöhempi maailma ei juurikaan käyttänyt musettea soittimena, mutta antoi muutaman kerran sen sävelmaailmaa sivuten teoksen tai sen osan nimeksi Musette.  Suomalaisille tutuin Musette lienee Sibeliuksen Kuningas Kristian II -näytelmämusiikin kolmas osa, jolle jo aikalaiset irvileuat sorvasivat sanat ”Minä mene Kämpiin takaisin…”.

Aarrearkku -Pandoran lipas?

Kotimaisen Kuninkaantien muusikot -kokoonpanon vieraana soitti tällä kertaa belgialainen Les Abbagliati -yhtye. Musisointi korosti tyylipuhtaasti ja värikkäästi musiikin piirteitä, kuten soitinryhmien vuoropuhelua, terassidynamiikkaa, aikoinaan uusia harmonian ideoita ja fraseerausta.

Konsertin toinen solisti, sopraano Soetkin Elbers lauloi hienostuneesti keveällä ja ketterällä mutta ilmaisuvoimaisella äänellään Joseph-Hector Fioccon (1703-41) jeremiadin kuin Fracois-Joseph Gossecin (1734-1829) maallisen aariankin.

Konsertin kiintoisin teos oli mielestäni kuitenkin Pieter van Malderen (1729-69) sinfonia; tosin myönnän myötämielisyyteni heränneen suurelta osin siitä, että tässä säveltäjä kykenee jo toteuttamaan sinfonista rakennetta vahvalla ja genreen sopivalla tavalla aina soitinnuksesta alkaen, mihin harvat aikalaiset ylsivät. Modernius tai uudistushenkisyys eivät sinänsä ole hyvän musiikin määreitä.

Musiikin historia on ihmeellinen aarrearkku (ellei suorastaan Pandoran lipas…): kun jotain kuvittelet osaavasi, huomaat vain tulleesi uuden oven eteen - sen avattuasi löydät taas itsesi uuden aarniometsän reunalta, ja sen uumenet kätkevät sisäänsä mitä omalaatuisimpia olentoja. Voin vain vilpittömästi onnitella jokaista tutkimusmatkalle lähtenyttä – malttia ja rohkeutta!

                                                                                       MATTI LEHTONEN