Paluu tulevaisuuteen

Turun konservatorion kamarikuoron elektroakustisen musiikin konsertti Piuhat kiinni! Sigyn-salissa 12.11.2019. , johtajana Timo Lehtovaara. Lauri Lehtinen, elektroniikka; Siiri Ylijoki, piano; Tarmo Riutta, viulu. Esaias Järnegard, Zack Pentecost, Kaija Saariaho, Ilari Hongisto, Eivind Buene.

Elektroakustinen musiikki eli nauhamusiikki on jo pitkään pääasiassa loistanut poissaolollaan taidemusiikin konserteista. Ääninauhalle (nykyisin luonnollisesti tietokoneelle) taltioidun, eri tavoin käsitellyn äänen käyttäminen sävellyksenä tai sen osana on vuosikymmeniä vanha ilmiö, mutta esimerkiksi Suomessa se ei juurikaan ole noussut kuriositeettia kummoisempaan asemaan.

Muutamaa säveltäjää lukuun ottamatta! Esitetyin ja suosituin suomalainen ääninauhaa hyödyntävä teos on epäilemättä Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticus. Laajimmin elektronimusiikkia soveltanut säveltäjä on kylläkin Kaija Saariaho, jonka tuotannossa ääninauhan käyttö on suorastaan läpikäyvä juonne.

Idealla vahvat tukipuut

Turun konservatorion kamarikuoron (TKKK) johtajan Timo Lehtovaaran idea koota kokonainen konserttiohjelma musiikista kuorolle ja nauhalle on siis hauska ja pedagogisessa mielessäkin kiinnostava hanke – puhumattakaan sen silkoista taiteellisista mahdollisuuksista.

Kuten mainittu Cantus Arcticuskin osoittaa, nauhamusiikin mahdollisuudet tuntuvat kirvoittavan säveltäjistä ensisijaisesti impressionistishenkistä, laveaa maalailua, ja kuoromusiikista puhuttaessa laulustemmat yhdistyneinä nauhalta kuultuun soundimaailmaan toteuttavat yhdessä nimenomaan verkkaisesti avartuvia ja muuntuvia sointikenttiä.

Avauskappale Esaias Järnegardin Omkring ett hav (2006) koostuu nauhan lisäksi kuoron osalta paljolti erilaisista efektiäänistä ja tiheistä klusterisoinnuista, joita eri tavoin sekoittaen saadaan aikaan jännittäviä soinnillisia pintoja

Zack Pentecostin teos Tesla’s reflections of light (2017) kuorolle, pianolle ja ääninauhalle vie kuulokuvan vääjäämättä lähelle progressiivisen rockin maailmaa – ilmiö, joka illan mittaan tuli vielä useasti mieleen, ja joka sävellystekniikkansakin puolesta on erittäin sopiva, suorastaan vääjäämätön vertailukohta.

Verkkaista ja avaraa

Kaija Saariahon Tag des Jahrs (2001) on alalla jo jonkinlainen klassikko. Teoksen musiikki tuo esiin ne säveltäjän musiikilliset keinovarat, jotka ovat muotoutuneet hänelle tunnusmerkeiksi; niitä Saariaho on käyttänyt kaikenlaisissa teoksissa kamarimusiikista oopperaan – omintakeisesti ja aina suurella herkkyydellä.

Verkkainen musiikin pulssi ja raukeasti levittäytyvät sointipinnat, siinä alkoi olla koko konsertin pohjimmainen tarina. Sitä jatkoi vielä ennen väliaikaa kantaesityksenä kuultu Ilari Hongiston Parvi – joka tosin lavensi ilmaisupalettia käyttämällä hyväkseen Sigyn-salin tilaa – ja väliajan jälkeen saman säveltäjän Kävellen (2007).

Eivind Buenen Allsang (2009), joka lisää esityskokoonpanoon viulun, lisäsi uutena ryytinä musiikin kirjoon kansanmusiikin, saamelaisesti kalskahtavan joiun, joka olikin taiten nivottu sävelkielen sisuksiin.

Kontrasteja kaivataan

Kuten jo edellä vihjaisin, TKKK:n nyt esittämää musiikkia voisi siis mielestäni verrata vaikka proge-bändi King Crimsonin aikaansaannoksiin viime vuosina. Avarilla sointikentillä ja elektronimusiikilla on suuri rooli, ja soundimaailman samankaltaisuus on aivan ilmeinen.

Erilaisuuskin tulee melko pian vastaan – siinä missä King Crimson osoittaa hetken tullen rock-karakterinsa, kuoro jää lähtötelineisiin. Tarkoitan sitä, että jos hidasliikkeisiä sointipintoja hyödyntävää teosta seuraa toinen samanlainen ja sitä edelleen kolmas ja neljäs, konsertin kokonaisdramaturgia alkaisi vaatia toimintaa ja tuisketta, rytmejä, elämää ja meteliä.

Napanuora Kaija Saariahon tyyliin pitäisi saada katkaistuksi.

TKKK:n osaaminen on maininnan arvoista, laulu puhdasta, sisääntulot varmoja ja yksittäisten laulajien ammattitaito esimerkiksi ääniraudan käytössä vakuuttavaa. Soolo-osuuksissakin esitykset olivat jämäköitä ja hallittuja.

Kuoron elektroakustisten konserttien sarja saa jatkoa. Jos nyt kuultuun sävelkieleen saataisiin tuolloin enemmän kontrasteja, yhteisen asiamme, säveltaiteen historiaan kirjoitettaisiin uusia kunniakkaita lukuja!

                                                                 MATTI LEHTONEN