Ooppera Baby Jane Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 17.9.2020. Sävellys Markus Kärki; libretto Essi Luttinen ja Janne Lehmusvuo (Sofi Oksasen samannimisen romaanin pohjalta). vOhjaus Janne Lehmusvuo; valosuunnittelu Harri Peltonen; äänisuunnittelu Sakari Kiiski; puvut Tyra Therman. Rooleissa Tuuli Lindeberg, Essi Luttinen ja Laura Heinonen.
Säveltäjä Markus Kärjen ooppera Baby Jane edustaa ja heijastaa suomalaista modernia oopperataidetta puhtaaksi viljeltynä. Se on sävelletty polttavan ajankohtaiseen tekstiin perustuvaan aiheeseen, vieläpä huomattavan nykypolven kirjailijan kirjoittamaan teoksen pohjalta.
Se on esityskoneistoltaan kevyt ja pakattavissa, siirrettävissä ja esitettävissä jokseenkin missä hyvänsä, kunhan vain kelvollinen teatteritekniikka löytyy.
Sen roolit eivät edellytä mitään äärimmäistä vokaalista suorituskykyä, joskin niiden omaksuminen vaatii sujuvaa osaamista musiikin esittämisessä ilman kapellimestaria ynnä varmuutta laulumelodioissa, jotka – kuten nykymusiikissa yleensäkään – eivät ole yhtä ilmeisesti luonnonvoiman kaltaisia kuin vaikkapa monet Mozartin tai Verdin melodiat.
Mitään edellä esittämääni en tarkoita arvottavaksi, enkä sano niitä esteettisinä arvioina. Niiden pohjalta voidaan silti todeta, että asia toimii. Lyhyesti ilmaisuna, Baby Jane on helposti esitettäväksi tehty nykyooppera.
Tilanteesta kumpuava musiikki
Markus Kärki säveltää musiikkia, jonka määritteleminen mihinkään totuttuun lokeroon ei ole mielekästä, vaikken kaikkia uusimpia luokitteluja tunnekaan. Sen musiikki ei ole kovinkaan tarkasti draaman käänteitä seuraavaa, ei selkeitä musiikin temaattisia hahmoja, eleitä, motiiveja tms. noudattelevaa, muttei kuitenkaan koneen tavoin etenevää kuten minimalismissa.
Sitä voisi kenties luonnehtia tilanteille perustuvaksi. Kärki rakentaa kuhunkin kohtaukseen musiikillisen taustan, tilanteen, jonka puitteissa laulumelodiat, replikointi, dialogi ja muut oopperalle ominaiset ilmiöt tapahtuvat.
Kärjellä on myös korvaa kehittelylle. Baby Janen alkujakso (ensimmäinen näytös?) päättyy kolmijakoiseen, kolmen naislaulajan kohtaukseen, tertsettiin suorastaan, ja sen esittelemä musiikki on ilakoivaa, kepeää, divertimentomaista. Toinen näytös alkaa samalla musiikillisella materiaalilla, mutta huomattavasti vakavammin sävyin ja painavassa, nelijakoisessa tahtilajissa.
Ehkä jotain tuon kaltaista olisin kaivannut musiikkiin enemmänkin.
Osaavat taiteilijat lavalla
Paitsi laulua, kaikki musiikki tuli nauhalta. Suuri osa sävelmateriaalista on synteettisesti tehtyä, akustisilla soittimilla soitetuin ryydein tosin. Ääninauha on moitteettomasti rakennettu, balanssit kohdallaan, minkä lisäksi solistien sisääntulot oli mitä huolellisimmin pohjustettu.
Kolmen laulajan ensemble, lyyrinen sopraano Tuuli Lindeberg, mezzosopraano Essi Luttinen, dramaattinen sopraano Laura Heinonen, osasi ja ymmärsi roolinsa prikulleen. Kukin hallitsi tehtävänsä myös näyttämötyön osalta, eikä henkilöohjaus sisältänyt vähäisintäkään unteloa tuokiota.
Vaikka kertomus sisältää oivat ainekset vaikka minkälaiseen, raflaavaankin näyttämötoteutukseen, kaikki hoidettiin nyt hyvällä maulla mutta kumminkin purevasti.
Näyttämörakennelmat valoineen ja heijasteineen sisälsivät kaiken tarvittavan miljöön luomiseen.
Tervetuloa, nuori yleisö!
Esityksen yleisön joukossa oli runsain joukoin nuorta väkeä, selvästi enemmän kuin sinfoniakonserteissa tai oopperaesityksissä keskimäärin. Voitaneen sanoa, että Baby Janen konsepti kaikkineen on toimiva ja menestyskelpoinen.
Baby Janen markkinointi hienokseltaan ratsastaa Sofi Oksasen nimellä. Oopperoita on historian sivu sävelletty suurten kirjailijoiden teoksiin, mutta jos niistä valitaan vaikkapa Verdin mestariteos Otello, harvalle tulee tekijätietoja lueteltaessa mieleen mainita Shakespearen nimi ensimmäisenä.
MATTI LEHTONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti