Juha Leinosen sävellyskonsertti Porin Teljän kirkossa 6.9.2020. Sami Junnonen, huilu; Tuomas Turriago, piano; Palmgren-kvartetti (Ion Buinovschi, viulu; Adriana Iacovache-Pana, viulu; Kei Ito, alttoviulu; Bela Banfalfi, sello).
Sävellyskonsertin toteuttaminen on aina suuri ja hyvin vakava ponnistus kaikille osapuolille, säveltäjälle, muusikoille, organisaattoreille – ja vielä yleisöllekin. Lähtötilanne on aina sama, oli sitten kyseessä joku historian suurista säveltäjistä tai yhtä hyvin oman aikamme luova taiteilija.
Juha Leinosen teoksille omistetussa soittoillassa kuultiin säveltäjän musiikkia alkaen vuodesta 1995 aina päättyvänä kesänä valmistuneeseen kantaesitykseen.
Kaunis kaarros
Hommage à Hiroshima soolohuilulle (1995) rakentuu yhdestä kauniista kaarroksesta, jossa Leinonen käyttää hyvin hienovaraisesti huilulle ominaisia efektitehoja kuten multifonisia ääniä, frullatoa ja soittimen läppien läpsyttelystä syntyviä, perkussiivisia napsahduksia. Efekteillä ei kuitenkaan haeta mitään ydinräjähdystä kuvaavia purkaustehoja, vaan ne vain herkästi laajentavat ja terävöittävät huilun keinovalikoimaa.
Musiikin materiaali koostuu lähinnä kahdesta aineksesta, eteerisestä, hidasliikkeisestä legatosta ja vilkkaasta, scherzomaisesta osuudesta. Musiikillisen materiaalin kehittelyssä Leinonen esittelee ensin ideansa laveasti, sitten tiivistää kumpaakin päätyen lopulta eräänlaiseen ahtokulkuun, strettaan, jossa pieniksi paloiksi pilkotut teemat limittyvät.
Motoriikka ja melodia
Miyuki Bridge huilulle ja pianolle (2015) jatkaa Hiroshima-aihetta, mutta edustaa toisenlaista tyyliä tekijänsä tuotannossa. Huilulle ja pianolle kirjoitetussa kappaleessa Leinonen näyttäytyy eniten sen kaltaisena, kuin hänet olen entuudestaan tuntenut mm. orkesteriteosten ja levytetyn musiikin pohjalta.
Musiikkia määrää valtaosin motorinen, pakottavasti etenevä rytmi, joka tuo vääjämättä mieleen amerikkalaisperäisen minimalismin, joskaan säveltäjä ei kokonaan tempaudu siihen suuntaan eli minimalismi on vain yksi keinovaroista, ei hallitseva rakennetekijä. Eteenpäin puskeva satsi, jollaista on toccataksikin kutsuttu, on esillä pianossa huilun piirtäessä melodiafraaseja.
Työstölle tarvetta
Konsertin kunnianhimoisin teos oli Leinosen toinen jousikvartetto nimeltä Athens Vibrations (2014-20). Siinä säveltäjä levittää sanottavansa varsin rohkeasti ajalliselle kestolle ja työstää ideoitaan laveasti.
Harmoninen kieli koostuu suurelta osin pienistä intervalleista, mikä pitää harmoniaympäristön sangen kirpeänä. Tilanne, jossa kolme soitinta muodostaa sointipinnan, jonka päälle sooloviulu piirtää verkkaisesi etenevän melodian, on teokselle ominainen, samoin edellisen jatkona eri soittimissa kuultavat bordunasävelet.
Teoksessa on esillä suuri määrä mehevää, juohevasti etenevää ja silti syvällistä soivia tilanteita. Kaiken päätteeksi toivoisin kuitenkin, että säveltäjä vielä työstäisi sanottavaansa. Sinänsä mielenkiintoista teemamateriaalia olisi syytä terävöittää, muokata iskevämmäksi ja sitä kautta koko teosta tiiviimmäksi.
Paras viimeisenä
Päätöksenä kuultiin kantaesityksenä Phrasen huilulle ja pianolle (2020), jota pidin illan ehdottomasti onnistuneimpana teoksena. Säveltäjä on napannut aineksia Kilpisen tutusta laulusta Keäsyö (karakteristinen säestyssoittokuvio) ja Schubertin Winterreisen viimeisestä laulusta Leiermann (karakteristinen harmonia).
Leinonen käyttää kumpaakin paitsi melodis-harmonisen materiaalin aineksena myös ilmiselvinä lainoina ja siinä tehtävässä rakennetta luovina elementteinä.
Illan onnistumisen takeena musiikkia oli esittämässä koko joukko erinomaisia muusikoita, jotka toteuttivat monin kohdin hyvinkin monimutkaisen sävelkielen suurella varmuudella. Ja vielä lopuksi, Porin Teljän kirkko, muinainen rippikirkkoni, on akustiikaltaan aivan täydellinen kamarimusiikkiin!
MATTI LEHTONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti