Markku Hietaharjun konsertti Pori Organ -festivaalilla 2.10.2020 Keski-Porin kirkossa. Franck, Vierne.
César Franck ja Louis Vierne – siinähän ovat suuren ranskalaisen sinfonisen urkumusiikin ääripäät, suurpiirteisesti ilmaistuna.
Huolimatta teostensa avarista mittasuhteista Franck on pohjimmiltaan lyyrikko, hieman introvertti pohdiskelija. Jos romantiikan ajan musiikin ajatellaan olevan sävelillä maalailua, Franckin ominaisin väline ovat akvarellivärit.
Suurena säveltäjänä Franck toki hallitsee musiikin dynamiikan annostelun, vaikkei haluakaan luoda hirmumyrskyä ja taistelun kuvausta.
Markku Hietaharju aloitti konserttinsa Franckin opus 17:llä, ja sai musiikin herkät sävyt elegantisti ilmoille, luonnollisesti silti tummemmin varjostuksin taiteen sitä vaatiessa.
Louis Vierne on toista maata. Hän totisesti kaipaa taiteensa toteutumiseen järeän kaluston.
Välinumerona Hietaharju soitti Viernen Pièces en style libre -sarjasta osan nro. 15, Arabesque. Musiikissa voi aistia hienoista orientaalia sävyä, ennen muuta pitkinä köynnöksinä soljuvassa, loputtoman tuntuisessa melodikulussa.
Saman kaltaiseen melodiarakenteluun säveltäjä päätyy illan viimeisenä kuullun kuudennen urkusinfonian Aria-osassa, joskin jälkimmäisessä musiikin tunnelma on tummempi ja synkempi, apeampi.
Mutta sitten Scherzo, joka syöksyy eetteriin kuin järkensä menettänyt vuoristoradan vaunu! Musiikki soi nimellisesti duurissa, mutta sen sävyt ovat ilon sijaista irvokkaat, groteskit, ilkkuvat.
Kuudes sinfonia päättyy yllätyksellisesti riemuun, säveltäjänsä oodiin ilolle. Lystinpito kulminoituu Finaalin viimeisen taitteen jalkio-osuuteen, jota soittaessaan urkuri saa polkea kuin Ranskan ympäriajoissa. Takeltelematon suoritus kruunasi Hietaharjun komean sinfoniatulkinnan.
Keski-Porin kirkossa taitaa olla edessä pienoinen urkuremontti: kesken soiton erään tremolo-äänikerran puhaltimesta taisi kärähtää laakeri tms., ja soivaan lopputulokseen ilmaantui ikävä ”papattava” lisäsoundi, kuin vanhaan Harley-Davidsoniin ikään.
Kaiken kaikkiaan kirkon Paschen-urut vaikuttivat olevan mainiossa kunnossa ja monilukuiset kieliäänikerrat moitteettomassa vireessä – niitähän tarvitaan melkoinen arsenaali ranskalaisen romantiikan esittämisessä.
MATTI LEHTONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti