Aboastra-festivaalin konsertti Kakskerran kirkossa 24.9.2021; Julia Tamminen, cembalo ja urut; vokaaliyhtye Ex Arte Lux (Maikki Säikkä, Sanna Kola, Kristina Raudanen, Teemu Mustonen, Heikki Korhonen, Pekka Alonen). Sweelinck, Noordt, Scheidt, Praetorius, Scheidemann).
Yleisö tarvitsee kuultavakseen lähtökohdittain kahdenlaista ohjelmistoa, tuttua ja tuntematonta, mutta sopivan annostelun löytäminen noiden väliltä on vaikeaa. Balanssin löytämiseksi tarvitaan nykyään spesiaalikonsertteja, jollaisia vielä 1900-luvun alussa tuskin tunnettiin – uuden musiikin ja vanhan musiikin konsertteja, melkein aina kumpiakin erikseen.
Turhan moni säveltäjänimi on musiikin aktiiviharrastajallekin tuttu vain tietosanakirjojen sivuilta, ja siksipä alankomaalaiseen varhaisbarokin ajan musiikkiin keskittyvä pienoisfestivaali on mitä tervetullein väripilkku turkulaisessa musiikkisyksyssä.
Aboastran konsertin ohjelma kiertyi Jan Pieterzsoon Sweelinckin (1562-1621) ympärille. Mutta millä tavoin hän on sitten jäänyt elämään vuosisadoiksi musiikkinsa myötä?
Renessanssin ja barokin rajapylväänä pidetään yleisesti oopperan syntyä taidemuotona joskus 1600-luvun alun tienoilla – draaman esittämiseen polyfoninen sävellystyyli ei kertakaikkiaan sopinut ja tilalle syntyi homofonia. Paikka oli Italia ja ensimmäinen suuri säveltäjä Claudio Monteverdi (1567-1843).
Siirtymä ei luonnollisestikaan ollut veitsenterävä – säilyihän polyfonia kuranttina estetiikkana vielä toistasataa vuotta etenkin Pohjois-Euroopassa. Sweelinck edustaa vielä polyfonista tendenssiä, mutta hänelle onkin tyypillistä polyfonisten ja homofonisten jaksojen lomittuminen saman teoksen puitteissa.
Selkeästi barokin homofoniaan on kallellaan runsas korukuvioiden käyttö, joka pääseekin komeasti esiin Sweelinckin kenties omimmalla alueella, kosketinsoitinmusiikissa. Julia Tamminen soitti komeasti mutta tiukan tyylikkäästi niin cembalo- kuin urkusatsiakin. Millintarkka artikulaatio piti kuulokuvan ilmavat, lennokkaat juoksutukset lehahtivat siivilleen notkeasti kuin perhoset.
Sweelinck hyödyntää lähinnä vapaahkoja sävellysmuotoja kuten toccataa ja fantasiaa, mutta esimerkiksi ankaran tyylin fuugakin on komeasti oraalla esimerkiksi Fantasia Chromaticassa, jonka laskeva kromaattinen asteikkoteema on tuttu myöhempienkin vuosisatojen polyfonikkojen tuotannosta.
Ex Arte Lux -lauluyhtye vastasi konsertin vokaalimusiikkiosuuksista. Laulusatsi, jossa kutakin stemmaa kantaa yksi ainoa laulaja, on tavattoman arkaa kaikenlaisille huojahduksille niin rytmin ja säveltarkuuden kuin fraseerauksen ja äänensävyjenkin osalta. Elävän ja elinvoimaisen esityksen ominaisuuksiin luonnollisesti kuuluu inhimillinen mikrotason heterogeenisyys, mutta arvatenkin yksipuisuuden jatkojalostaminen lukeutuu tämän ammattitasoa edustavan muusikkoryhmän agendalle.
Laulujen tekstit olivat pääasiassa peräisin psalmeista, ja hyvin nasevasti niiden rytmit ja sävyt saatiin kuuluville.
”Amsterdamin Orfeukseksi” jo elinaikanaan uudelleennimetyn Sweelickin tuotannon rinnalla kuultiin joukkoa muita saman aikakauden ynnä myöhemmän sukupolven alankomaalaisia säveltäjiä. Kokonaisuus oli komea, kaikin puolin edustava ja tyylikäs. Aboastran taiteelliselle tiimille kaunis kiitos hienon pienoisfestivaalin rakentamisesta!
MATTI LEHTONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti