Marskin mannuilla romantiikan sävelin

 Naantalin musiikkijuhlat 11.6.2022 Askaisten kirkossa.

Mikään Venäjältä tuleva ei tällä haavaa ole kummoisessa kurssissa Suomessa. Politiikkaa sivuaminen menee tietenkin vaarallisen kauas niistä ympyröistä, joissa minun kannattaa suuni avata, mutta kun lopultakin Venäjän vieroksunta on jo kuukausia sitten ylittänyt kaikki rajat politiikasta kulttuuriin ja musiikista turismiin, voinen sivuta asiaa – sangen etäisesti tosin.

Itänaapurin tuottama muusikkomäärä niin luovan kuin esittävänkin säveltaiteen alalla on niin valtava, ettei sitä voi hivuttaa mihinkään unohduksen arkistoihin noin vain. Kyllä niiden säveltäjien ja soittajien panos näkyy yhä ja pitkälti tulevaisuudessakin – kävi sitten maailmanpolitiikassa ja tuon hirveän sodan melskeissä miten hyvänsä. Siitä näyte Naantalin musiikkijuhlien konsertissa Askaisissa lauantaina.

Vaikkapa nyt säveltäjä Anton Arenskin (1861-1906) tapaus. Hänhän ei ole koskaan päässyt kunnolla näkyviin suurille näyttämöille, vaikka taiteellinen potentiaali siihen riittäisikin. Jousikvartetto a-mollissa on jo pelkästään kokoonpanonsa puolesta (viulu, alttoviulu ja kaksi selloa) niin jännittävä, että se kerää ansaittua huomiota.

Arenski hyödyntää laveasta venäläistä musiikkia etenkin kirkkosävelmien saralta, ja niillä on huomattava osuus kvarteton alkuosan hymnimäisessä hartaudessa ja vieläkin enemmän finaalissa, joka käyttää materiaalinaan samaa sävelmää kuin tuttu kruunajaismusiikki Musorgskin Boris Godunovissa.

A cappella -kuorolaulu ei ole ihan tavanomaista tarjontaa Naantalin musiikkijuhlilla, mutta mutkattomasti Key Ensemblen kesäisissä tunnelmissa liihotellut osuus istui lauantai-iltapäivän tunnelmiin Askaisissa.

Musiikin yhteinen nimittäjä oli romantiikka, ja kappaleet Keyn laulajille taatusti pääosin läpikotaisin tuttuja; näitähän lauletaan kaikissa vähänkään osaavissa kuoroissa kautta maan, sukupolvesta toiseen.

Älköön tätä pidettäkö negatiivisena lausuntona, ei missään nimessä – esittäväthän kaikki Suomen ja koko maailman orkesteritkin (ynnä solistit, erilaiset yhtyeet jne.) aina vain uudelleen samaa ohjelmistoa.

Olennaistahan on se, miten esitetään! Kuorolaulajien osaaminen kulminoituu Key Ensemblen kaltaisen ammattitason kokoonpanon tekemisessä: vuosien ja vuosikymmenten mittaan hankittu ohjelmisto ja kaikenlainen osaaminen pääsee vihdoin esille täydessä kukoistuksessaan.

Kuoroa johti varmaotteisesti Ruut Kiiski. Sibeliuksen Rakastavan osien tempon karaterisointeja voisi ehkä vielä miettiä. Ehkä olemme tempovalinnasta vain eri mieltä tai ehkä Kiiski oli aloituksessaan hiukan hermostunut. Aika vikkelästi se kuitenkin lähti liikkeelle. Maikki Säikkä ja Pekka Alonen lauloivat soolo-osuudet oikein kauniisti.

Helvi Leiviskän Terve, kuu, Madetojan Kevätunta, Ida Mobergin Skymning – kaikki hivelevän puhdasta, tarkkaa ja hallitusti fraseerattua.

Kuultiinpa vielä ikuinen suosikkinikin suomalaisen sekakuoromusiikin saralla, Toivo Kuulan Siell’ on kauan jo kukkineen omenapuut – ja millaisena esityksenä! Kaikki fuugan sisääntulot yhtä jämptejä kuin hellävaraisiakin, täyteläistä, iskevää polyfonia, ihanan puhdasta sointusatsia – ihan valmista tallennettavaksi.

Kuulan vähäisetkin kuorokappaleet sisältävät arvaamattoman määrän ideoita ja yksityiskohtia, jotka kaipaavat pääsyä kuuluviin; jo siinä pelkästään on kuorolla kuin kuorolla johtajineen tekemistä.

 

                                                                                       MATTI LEHTONEN