Naantali goes modern

 Olli Kortekankaan Partita concertanten kantaesitys Naantalin musiikkijuhlilla 15.6.2022.

George Crumbin Vox Balaenae ja Aulis Sallisen klarinettikvartetto Naantalin musiikkijuhlilla 16.6.2022

Partita tarkoittaa klassisen musiikin alalla perinteisesti barokkiajan tanssisarjaa vakiintuneine osineen, joihin kuuluivat allemande, corrente, sarabande ja giga. Kahden viimeisen osan väliin esimerkiksi Bachilla oli tapana lisätä muita tansseja, ”andere Galaterien”, kuten menuetti, bourree tai gavotti. Lisäksi Bachin sarjat aloitti alkusoitto.

Partita sävellysmuotona ei kuitenkaan kuivettunut historian lehdille – kirjoittihan mm. Magnus Lindberg tanssisarjan soolosellolle Turun sellokilpailuihin otsikolla Partia, tyylin mukaisesti nimettyine osineen kaikkineen.

Olli Kortekankaan Partita Concertante kuultiin Naantalissa vastikään. Kortekankaan oman tyylin on totuttu asettuvan varsin lähelle perinteisiä tonaalisia vivahteita pehmeine terssiharmonioineen, kunnes oopperassaan Ende und Beginn (nähtiin myös Naantalissa tänä kesänä) hän melkoisen irtioton dodekafonian, jopa sarjallisuuden suuntaan. Erittäin onnistunein lopputuloksin.

Partita Concertante edustaa jälleen tutumpaa Kortekangasta. Mielenkiintoinen kokoonpano (puhallinkvintetti, harppu, lyömäsoittimet ja solistisessa asemassa sello) tarjoaa laveat mahdollisuudet soinnillisiin tutkielmiin, mikä säveltäjä käyttikin tarkoin hyväkseen - keskeisessä asemassa tietenkin Arto Noraksen huikean sonorisesti laulava sello. Muillakin soittimilla on omat mehevät tuokionsa.

Linnunlaulu on vuosisatojen mennen innoittanut ties ketä säveltäjiä, mm. Clement Jannequinista Olivier Messiaeniin ja Einar Englundiin, mutta tuskin kukaan on kallistanut korvaansa vedenalaisten kultakurkkujen suuntaan, nimittäin ryhävalaiden äänimaailmaan.

Paitsi tietenkin yhdysvaltalainen George Crumb (1929-2022), jonka taiteellinen rohkeus ja uteliaisuus laskeutuivat samoihin syvyyksiin kuin tunnettu valtameritutkija Jacques-Yves Cousteau kameroineen aikoinaan. Tuloksena moderni klassikko Vox Balaenae (1971).

Messiaen käytti eläissään valtavasti aikaa linnunlaulun, siis eri lintulajien ääntelyn, nuotintamiseen, kukin laji erikseen. Crumb on nähnyt samanlaista vaivaa valaiden ’musiikin’ parissa, mutta Vox Balaenaessa lopputulos ei tietenkään ole mikään täsmällinen transkriptio valtameren syvyyksien sävelistä vaan taiteellinen näkemys tahi tulkinta kuullusta.

Lopputulos huikea, hauska, näkemyksellinen kappale, joka koettelee muusikoiden (huilu, sello, piano) taitoja ilmaisualueen äärirajoilla; tarvitaan kaikki traditionaalisen soiton tekniikat ynnä ties mitä efektejä.

Esitysohjeen mukaan trio esitetään naamio kasvoilla, mutta tämän erinomaisen esityksen suorittajisto on helposti jäljitettävissä Zorro-naamarin takaakin – Patrick Gallois huilussa, Young Song sellossa ja Juhani Lagerspetz pianossa.

 

Aulis Sallisen klarinettikvartetto op. 108, The Sea of Peace (2017) edustaa toisenlaista modernismia. Teos erkanee tuskin missään kohdin pehmeistä kolmisointuharmonioista, vaikkakaan ei välttämättä noudata tonaalisuuden pelikirjaa eli toonika-dominantti systeemiä.

Sallisen kvartetto nostaa nimensä mukaan esiin meren tyyneyden – rajummat tuokiot ovat tuskin muuta kuin myrsky vesilasissa, mutta tempon kanssa leikittely musiikissa on hienosti kirjoitettu. Naantalin soittajiston (Michel Lethiec, Mihaela Martin, Ilari Angervo, Niklas Schmidt) lempeää syleilyä hienostuneempaa tulkintaa teos tuskin voisi saada osakseen.

                                                                                       MATTI LEHTONEN